[site.common.supportFunctions]
Sisällysluettelo
Henning Mankell, Valkoinen naarasleijona

Kadonnut nainen, mustan miehen sormi, harvinainen eteläafrikkalainen pistooli, venäläinen radiolähetin Kurt Wallander rakentaa kuvaa paloista, jotka eivät tunnu loksahtavan paikoilleen
Kiinteistönvälittäjä Louise Åkerblom katoaa jäljettömiin Ystadissa Ruotsissa. Maapallon toisella puolella Etelä-Afrikassa joukko buureja suunnittelee attentaattia, joka hajoittaisi uudistusmieliset voimat ja palauttaisi vallan apartheidin kannattajille.
Rikoskomisario Wallander saa Åkerblomin tapauksen tutkittavakseen, ja hän vaistoaa heti, ettei kysymys ole tavallisesta katoamisesta. Tutkinnan mittaan hän osoittaa jälleen pitävänsä ihmisyyttä tärkeämpänä kuin poliisien ohjesääntöä ja maksaa vakaumuksestaan kovan hinnan.
Valkoinen naarasleijona on nykyään Afrikassa asuvan ruotsalaisen Henning Mankellin kahdeksas suomennettu Wallander-dekkari, kirjoitusjärjestyksessä kolmas. Romaanin pohjalta tehty elokuva on esitetty televisiossa myös Suomessa.

Kirjan tiedot
Suomentanut Laura Jänisniemi
620 sivua / 130 x 210 mm / Alkuteos Den vita lejoninnan / 84.2 / Crime Club

951-1-16716-2
Julkaisuaika
2001