[site.common.supportFunctions]
Sisällysluettelo
Kjell Westö, Lang
Mustin sävyin väritetty tiukkarytminen tarina karismaattisen tv-juontajan tuhoavasta kaipuusta.
Tiesin jo silloin että jotain hirveää oli tapahtunut, aavistelin jopa mitä. Epäilykseni vahvistuivat nähtyäni Langin kaulalla vereksiä punaisia jälkiä, joita hän yritti piilotella takinkauluksensa suojiin. Sanoin Langille että olipa hän tehnyt rakkaudesta tai vihasta mitä hyvänsä, hän saisi vastata siitä itse. Kehotin häntä ajamaan suoraa päätä Pasilan poliisitalolle tunnustamaan. Lang pudisti päätään ja purskahti itkuun.
Sinä keväänä Lang, menestyvä talk shown vetäjä, oli eronnut toisesta vaimostaan ja muutenkin hukkateillä. Hän oli päättänyt viettää kesän Helsingissä.
Eräässä Ison Roobertinkadun pizzapaikassa Langin ja nuoren naisen välille sukeutuu erikoinen keskustelu. Nainen tulee Langin luokse yöksi ja ilmoittaa nukkuvansa sohvalla. Aamulla hän on häipynyt, eikä Lang tiedä naisesta kuin etunimen. Mutta Saritasta tulee Langille pakkomielle. Vaikka varoittavat ennusmerkit ovat ilmassa alusta pitäen, Lang on sokea niille.
Kjell Westö (s. 1961) on julkaissut aiemmin runoja, novellikokoelmat "Merkitty ja muita novelleja" ja "Tapaus Bruus ja muita kertomuksia" sekä romaanit "Isän nimeen" ja "Leijat Helsingin yllä", jonka pohjalta on tehty myös samanniminen elokuva.

Kirjan tiedot
Suomentanut Katriina Savolainen / 256 sivua / 140 x 202 mm / Alkuteos Lang / 84.2 / 5. p.
951-1-18321-4
Julkaisuaika
2002