Mene sisältöön

[site.common.supportFunctions]

Sisällysluettelo

Tuula Kallioniemi

Kallioniemi168.jpg
kuva: Suvi Laine

Tuula Kallioniemi syntyi 22.3.1951 Karhulassa, kirjoitti ylioppilaaksi 1970 ja valmistui hum. kandiksi 1977.

Kallioniemi aloitti kirjailijanuransa vuonna 1978 lastenromaanilla Karkulaiset. Hänet tunnetaan ennen muuta vetävänä tarinankertojana, tilannekomiikan ja verbaalihuumorin taitajana.

Kallioniemi on julkaissut yli 60 kirjaa lapsille ja nuorille. Kallioniemen tuotantoon kuuluu myös novelleja, aapisia,  selkokirjoja sekä suomennoksia, joista mainittakoon mm. Anders Jacobssonin ja Sören Olssonin Lasse-sarja.

Kallioniemi on saanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja mm. Topelius-palkinnon 1979, kirjallisuuden valtionpalkinnon 1985, Anni Swanin mitalin 1994, Kaarina Helakisa -kirjallisuuspalkinnon 1999 sekä Alex Matson -palkinnon 2010.


 
 
 
 

Sivun alkuun