Mene sisältöön

[site.common.supportFunctions]

Sisällysluettelo

Lisää ostoskoriin

Oppikirjojen rakenne

Tuhattaituri avaa jokaiselle matematiikan maailman.

Kirjasarja etenee rauhallisesti aiemmin opitun tiedon päälle rakentaen ja antaa oppilaalle aikaa asioiden oppimiseen. Keskeinen tavoite on vankan matemaattisen perustan syntyminen.

Selkeä ja toimiva rakenne

Tuhattaiturin tuntikokonaisuus rakentuu kahdesta peräkkäisestä aukeamasta.

Ensimmäisellä aukeamalla ovat perustehtävät ja tila päässälaskujen vastauksille.

Toisella aukeamalla on lisätehtäviä kaikentasoisille oppilaille.

1.–2. luokkien kirjoissa kotitehtävät on sijoitettu ensimmäiselle aukeamalle. Kolmannesta luokasta eteenpäin perustehtävien määrää on hieman lisätty siirtämällä kotitehtävät seuraavalle aukeamalle.

Kaikki tunnilla tarvittava materiaali sisältyy näihin neljään sivuun. Toistuvat tehtävätyypit ovat oppilaille tuttuja ja turvallisia ja kannustavat itsenäiseen etenemiseen.

Toimintatunnit

Toimintatunneilla opitaan matematiikkaa pelien ja toiminnan avulla sekä harjoitellaan hahmotusta, päättelyä ja ongelmanratkaisua.

Mitä osaan?

Kirjojen jaksot päättyvät Mitä osaan? -kappaleeseen, jonka tehtävillä oppilas voi myös itse arvioida omaa osaamistaan jokaisen jakson lopussa. 1.-4. luokilla oppilas voi kerrata jakson aikana opeteltuja asioita Kassen taitoradalla. 5.-6. luokilla oppilas voi itsearvioinnin jälkeen kerrata omalle taitotasolleen sopivimpia tehtäviä.

Täyttötilalliset kirjat luokille 5 ja 6

Viidenneltä luokalta alkaen Tuhattaituri tarjoaa todellisen vaihtoehdon vihkokirjan ja täyttötilallisen kirjan ystäville. Tuhattaituri 5a, 5b sekä 6a ja 6b -kirjojen rakenne on nelisivuinen, ja kirjaan on varattu tila laskun suorittamista varten kuten Tuhattaituri 1. – 4. luokkien kirjoissa. Tunnit koostuvat perustehtävistä, kotitehtävistä ja lisätehtävistä. Nyt viidennenkin luokan kirjat on uudistettu!

Vihkokirjat luokille 5 ja 6

Vihkokirjojen kaikki tehtävät lasketaan vihkoon. 5. luokan vihkokirja on uudistettu: sekä syys- että kevätlukukaudelle on nyt oma kirjansa. Uudistetun Tuhattaituri 5a ja 5b -vihkokirjan rakenne vastaa täyttötilallisten kirjojen rakennetta, joten tuntikokonaisuus rakentuu kahdesta aukeamasta. 6. luokan vihkokirjassa tuntikokonaisuus muodostuu kolmesta peräkkäisestä sivusta.

 
 

Sivun alkuun