[site.common.supportFunctions]
Sisällysluettelo
Oppilaan materiaalit
Oppikirjat
Olin laulukirja
Kirjailija-runoilija Jukka Itkosen luoma hahmo Oli-olio johdattelee kirjan käyttäjät alkuhiljaisuudesta äänten ja musiikin maailmaan. Kuvittaja Sisko Moilanen on luonut Olista säihkyvän valon, joka voi saada erilaisia muotoja. Olin seurassa tutustutaan musiikin peruselementteihin, rytmiin, melodiaan ja harmoniaan. Olin tarinat rytmittävät kirjan teemoja ja laulustoa. Olin laulukirja sisältää yhteensä 250 laulua. Mukana on paljon uusia, ennen julkaisemattomia lauluja, mutta myös rakkaita, isovanhempien laulamia sävelmiä.
Olin kantele Viisikielisen kanteleen soitonopetukseen
Olin kantele on viisikielisen kanteleen soitto-opas vasta-alkajille. Oppaassa aloitetaan laulujen yksinkertaisella säestämisellä ja vähitellen neuvotaan erilaiset säestystyylit. Oppaan tarkoituksena on vahvistaa laulamista helppojen säestysten avulla, opettaa näppäilemään tuttuja melodioita korvakuulolta ja nuottikuvasta. Lasta rohkaistaan alusta alkaen improvisointiin ja omien sävellysten tekemiseen. Materiaalia on runsaasti joka osiossa, jotta kukin voi edetä omaan tahtiinsa. Oppaassa on ohjelmistoa myös edistyneemmille soittajille.
Olin nokkahuilu Nokkahuilun soitonopetukseen
Olin nokkahuilu on nokkahuilun soitto-opas vasta-alkajille. Aluksi tutustutaan helppoihin sormituksiin rytmiikan avulla sekä suppea-alaisten melodioiden korvakuulosoittoon. Lasta rohkaistaan alusta alkaen improvisointiin ja omaan keksintään. Nokkahuilunsoitto yhdessä erilaisten rytmi- ja säestysostinatojen kanssa tutustuttaa lapsen monipuoliseen yhteismusisointiin. Oppaassa on materiaalia myös edistyneemmille soittajille.
Tehtävihkot
Tehtävävihkot
Olin tehtävävihkot sisältävät innostavia ja virikkeellisiä tehtäviä, jotka auttavat lasta musiikinopetuksen sisältöjen oppimisessa. Johdonmukainen, asteittain etenevä musiikkikasvatussuunnitelma on hauskalla tavalla piilotettu Olin laulukirjoista tuttuihin teemoihin. Vihkojen lopussa on ohjeistus, jonka mukaan tehtäviä voi soveltaa eri-ikäisille lapsille.