Mene sisältöön

[site.common.supportFunctions]

Sisällysluettelo

Luotsin oppisisältö koostuu lukion pitkän matematiikan teorioista, esimerkeistä ja harjoitustehtävistä.
Luotsi,-etusivu.jpg

Oppijalle tarjotaan tehtäviä matematiikan eri aihealueista. Luotsi pitää kirjaa oppijan toiminnasta ja etenemisestä, ja muodostaa käsityksen oppijan osaamisesta. Tämän tiedon avulla Luotsi optimoi tehtävänantoa niin, että oppijalle tarjotaan taitojen kehittymisen kannalta sopivimpia tehtäviä.

Oppija voi seurata omien tietojen ja taitojen kehittymistä osaamisprofiilista, joka kuvaa mitkä oppisisällöt hän hallitsee, ja havainnollistaa etenemistä suhteessa koko oppiainekseen. Koska tehtävien anto perustuu aikaisempaan toimintaan, jokaisen oppijan oppimispolku on yksilöllinen.

Luotsi toimii loistavasti itseopiskelun välineenä, mutta oppija voi halutessaan liittää myös opettajan seuraamaan ja ohjaamaan omaa harjoitteluaan. Opettaja pystyy seuraamaan oppijoiden työskentelyä reaaliaikaisesti ja havaitsee mahdolliset ongelmakohdat. Oppija voi liittää myös toisen opiskelijan ohjaajakseen, mikä mahdollistaa sen, että hyvin eritasoiset oppijat voivat harjoitella ja kerrata matematiikkaa yhteisesti – toinen ohjaajana ja toinen oppijana.

 
 

Sivun alkuun