Mene sisältöön

[site.common.supportFunctions]

Sisällysluettelo

Koulun biologia Lukio -sarja sisältää pakollisten kurssien (1 ja 2) lisäksi kolme syventävien kurssien oppikirjaa: Ihminen (kurssi 3), Solubiologia ja biotekniikka (kurssi 4) ja Ympäristö (kurssi 5). Kurssille 4 tai soveltavalle kurssille on vaihtoehtoisena tarjolla Biologian sovelluksia -oppikirja.

kblukio_vanha_1.gifKoulun biologia Eliömaailma
Biologia on oppi elämästä – kurssi tarkastelee eliöitä, soluja, yksilöitä ja niiden muodostamia ekosysteemeitä. Kirjan lopussa on runsaasti harjoitustehtäviä monenlaisiin käyttötarkoituksiin.




kblukio_vanha_2.gifKoulun biologia Perinnöllisyys ja evoluutio Kurssissa tarkastellaan eliöiden suvullista ja suvutonta lisääntymistä ja solunjakautumista. Perinnöllisyyden perusteita ja perinnöllisyystieteen sovelluksia käsitellään laajasti. Lisäksi evoluutiolle ja etologialle on omat kokonaisuutensa.



kblukio_vanha_3.gifKoulun biologia Ihminen
Kurssi käsittää koko ihmisen elinkaaren hedelmöittymisestä vanhuuteen. Ihmisen anatomiaa ja elintoimintoja käsitellään käytännön esimerkkien avulla. Oppikirja käsittelee myös yleisimpiä terveyden ylläpitoon ja sairauksien ehkäisyyn liittyviä asioita.


 
kblukio_vanha4.gifKoulun biologia Solubiologia ja biotekniikka
Kurssissa tarkastellaan soluja ja mikrobeja biotekniikan ja jalostuksen näkökulmasta. Lisäksi käsitellään biotekniikan mahdollisuuksia maataloudessa, elintarvikkeiden valmistuksessa, teollisuudessa ja lääketieteessä.



kblukio_vanha5.gifKoulun biologia Ympäristö
Kirja keskittyy ympäristöasioihin biologisesta ja ekologisesta näkökulmasta. Suomen osalta teemana ovat maamme luonnon ominaispiirteet, luonnonvarat ja niiden käyttö sekä ympäristömme tila. Kurssin globaalinen osuus käsittelee mm. ilmastonmuutosta, luonnon monimuotoisuutta ja meren sietokykyä.

 
 

Sivun alkuun