[site.common.supportFunctions]
Sisällysluettelo
Opettajan aineistot
Opettajan aineistot sisältävät opetusta monipuolistavaa ja helpottavaa materiaalia, joka etenee oppikirjan mukaisesti. Aineistoissa on suunnittelupohjia, arviointilomakkeita, työohjeita ja opetuskuvia, jotka toimivat myös moniste- ja kalvopohjina. Eri tekniikoiden ohjeista voi koota oman käsityökansion. Aineistoja voi käyttää eri kouluasteilla.
Opettajan aineisto perusosa
Jokainen luku alkaa ehdotuksilla opetuskuvien ja työohjeiden käytöstä. Ohjeet on jaettu vaikeusasteiltaan eri taitotasoiksi. Työt voidaan valita oppilaan taitotason mukaan luokka-asteesta riippumatta.
Opettajan aineisto jatko-osa
Opettajan aineisto etenee oppikirjan aihealueiden mukaisesti. Näiden lisäksi pukeutumista on käsitelty laajemmin. Aineiston lähes kaikki sivut on suunniteltu niin, että ne ovat kopioitavissa suoraan opetusmateriaaliksi. Ne sisältävät mielenkiintoista syventävää lisätietoa, joka helpottaa myös oppiaineiden välistä yhteistyötä. Ohjesivut auttavat oppijaa itsenäisessä työskentelyssä.