[site.common.supportFunctions]
Sisällysluettelo
Tekstikirjat
Bravo!-materiaaliin kuuluu kaksi tekstikirjaa. Yhdessä suomenruotsalaisen Sandin perheen lasten kanssa leikitään, urheillaan, kuunnellaan musiikkia ja tehdään läksyjä.
Tekstikirjojen rakenne
Tekstit
Tekstit käsittelevät lapsille tuttuja aiheita, mutta samalla ne houkuttelevat käyttämään mielikuvitusta. V
aikka tekstit ovat toisistaan irrallisia, niitä sitoo yhteen jännittävä tapahtumasarja.
Dialogit
Jokaisen tekstin yhteydessä on lyhyt dialogi Snack. Dialogien avulla oppilas oppii kommunikoimaan ruotsin kielellä eri tilanteissa.
Kuvasanastot
Jokaiseen tekstiin liittyy myös aihepiirin mukainen kuvasanasto. Kuvasanastosta oppilas löytää sanoja, joita hän tarvitsee kertoakseen aiheesta omakohtaisesti. Ensimmäisen tekstikirjan kuvasanastojen aihepiirejä ovat mm. perhe, koulu, ruoka ja urheiluharrastukset.
Kulttuuriruudut
Vaikka suomenruotsalainen, ruotsalainen ja suomalainen kulttuuri ovat monessa suhteessa samanlaiset, on olemassa tietysti paljon eroja, joista olisi hyvä tietää. Näitä eroja tarkastellaan kulttuuriruuduissa.
Aha-infot
Joidenkin tekstien yhteydessä on Aha-infoja, joissa nostetaan esille jokin kiva, uusi tai erityinen asia.
Laulut
Kirjassa on paljon tekstien aihepiireihin liittyviä lauluja kuunneltavaksi, leikittäväksi ja laulettavaksi.
Näytesivuja