Mene sisältöön

[site.common.supportFunctions]

Sisällysluettelo

BRAVO_harjoitus1.gifBravo!-materiaaliin kuuluu kaksi työkirjaa, joiden avulla kielen opiskelu lähtee helposti ja hauskasti käyntiin. Monipuoliset tehtävät harjoittavat kaikkia kielitaidon osa-alueita, ja niissä on huomioitu erilaiset oppimistyylit sekä soveltuvuus erilaisille opetusryhmille.




Harjoituskirjojen rakenne

Mjukstart
Harjoituskirjan alussa on Mjukstart, jonka avulla oppilas oppii esittelemään itsensä ruotsiksi tarvitsematta kuitenkaan osata lukea tai kirjoittaa sanaakaan. Mjukstartin ideana on ensin kuunnella, puhua, laulaa ja leikkiä yhdessä noin neljän oppitunnin ajan, ja vasta sitten otetaan tekstikirja ja kynä esiin!

Harjoitukset
Jokaisen uuden tekstin aihepiiriin heittäydytään viritystehtävän avulla. Tehtävässä keskustellaan suomeksi, leikitään mielikuvilla, kuunnellaan tai piirretään. Harjoituskirjassa on kaiken kaikkiaan runsaasti puhe- ja puheenymmärtämistehtäviä uuden opetussuunnitelman mukaisesti. Tietenkin on myös paljon kirjallisia tehtäviä, jotka soveltuvat mainiosti kotona tehtäviksi. Monipuoliset tehtävät harjoittavat kaikkia kielitaidon osa-alueita, ja niissä on huomioitu erilaiset oppimistyylit sekä soveltuvuus erilaisille opetusryhmille.

Rakenteet
Kieliopin rakenteet tulevat esille kirjan teksteissä yksi kerrallaan. Harjoituskirjan kieliopissa tekstissä esiintyvä rakenneasia havainnollistetaan ja selitetään, ja tehtävien avulla sitä harjoitellaan ja sovelletaan. Lisäksi edellisen tekstin yhteydessä oleva rakenneasia kerrataan aina ennen uutta asiaa. Nämä kertausharjoitukset on merkitty omalla symbolillaan.

Sanastot
Tekstien sanastot ovat harjoituskirjassa. Siten niitä on helppo käyttää esimerkiksi tekstin sisällön ymmärtämisessä, ja oppilas voi tehdä sanastoihin omia merkintöjään. Sanastoissa sanat on taivutettu kokonaan ja fraasit on annettu sellaisenaan. Lisäksi sanoihin on merkitty painot ja annettu ääntämisohjeet ääntämisen ja kirjoittamisen poiketessa toisistaan. Aakkosellinen sanasto on tekstikirjassa.

Minä ja ruotsin opiskeluni
Oppilas arvioi opiskelutaitojaan, edistymistään ja oppimistuloksiaan tasaisin väliajoin.

Näytesivuja

> Bravo! 1 Työkirja

> Bravo! 2 Työkirja

 
 

Sivun alkuun