Galleri

B1-ruotsin oppimateriaalisarja lukioon

Kielitaito on galleria, jota rakennetaan vähitellen. Yhdessä tekeminen sekä uusiin paikkoihin, henkilöihin ja ilmiöihin tutustuminen motivoi opiskelijoita kokoamaan omaa kielitaitoaan tulevaisuutta varten.

Galleri on lukion suosituin ruotsin oppimateriaalisarja.

Kurssikirjoille rinnakkaiset digikirjat Galleri 1-7 ovat ilmestyneet.

Takaisin ylös

Opiskelijan materiaalit

    • Galleri Kurs 1

      Galleri Kurs 1

      Kirjassa avataan ovet ruotsin kieleen ja pohjoismaiseen kulttuuriin. Siinä tutustutaan uusiin ihmisiin ja asioihin Suomessa, Pohjoismaissa ja Euroopassa. Opiskelija oppii kertomaan itsestään sekä ottamaan kantaa opiskelukavereiden ajatuksiin. Kurssin aikana kerrataan ja opitaan uutta. Myös omaa osaamista opitaan arvioimaan ja opiskelutaitoja. Saatavilla myös digikirjana.

      Galleri 1 opiskelijan äänite

    • Galleri Kurs 2

      Galleri Kurs 2

      Kirjassa esitellään opiskelijoille mediasta tuttuja ihmisiä. Mielipiteen ilmaisemiseen ja perusteluun on runsaasti harjoituksia, mutta myös kirjallinen tuottaminen lisääntyy. Oman oppimisen arviointi sekä opiskelutaitojen kehittäminen jatkuu. Saatavilla myös digikirjana.

      Galleri 2 opiskelijan äänite

    • Galleri Kurs 3

      Galleri Kurs 3

      Kirjassa tutustutaan Suomeen eri näkökulmista sekä kirjoitetaan ja puhutaan omasta kotimaasta. Kurssilla painotetaan kirjallista viestintää, mutta myös opiskelijan suullinen kielitaito vahvistuu. Oman oppimisen arviointiin ja opiskelutaitoihin kiinnitetään huomiota. Saatavilla myös digikirjana.

      Galleri 3 opiskelijan äänite

    • Galleri Kurs 4

      Galleri Kurs 4

      Kirja käsittelee elämänarvoja, ihmissuhteita sekä sukupuolten ja eri ikäryhmien kohtaamista. Jatketaan erilaisten tekstinlukutekniikoiden harjoittelua, vahvistetaan mielipiteenilmaisua ja kehitetään kaikkia kielen osa-alueita. Opiskelijan itsenäinen tavoitteenasettelu ja itsenäisen työskentelyn harjoittelu lisääntyvät. Saatavilla myös digikirjana.

      Galleri 4 opiskelijan äänite

    • Galleri Kurs 5

      Galleri Kurs 5

      Galleri Kurs 5 käsittelee muuttuvaa elin- ja työympäristöä, luontoa ja kestävää kehitystä sekä joukkoviestimiä. Kurssilla syvennetään tekstinlukutekniikoiden harjoittelua ja hiotaan kirjallista ilmaisua. Oman oppimisen arviointi ja opiskelutaitojen kehittäminen jatkuu. Saatavilla myös digikirjana.

      Galleri 5 opiskelijan äänite

    • Galleri Kurs 6

      Galleri Kurs 6

      Kurssi painottuu puheen tuottamiseen ja ymmärtämiseen sekä valmentaa oppilasta ylioppilaskirjoituksiin. Kurssi kertaa ja syventää pakollisten kurssien aiheita (kulttuurierot, vapaa-aika, elokuvat ja kirjallisuus sekä Pohjoismaiden tuntemus). Kirjan suulliset harjoitukset vahvistavat kielitaitoa ja kertaavat kieliopin keskeiset rakenteet. Saatavilla myös digikirjana.

      Galleri 6 opiskelijan äänite

    • Galleri Kurs 7

      Galleri Kurs 7

      Oppikirjassa tarkastellaan yhteistä maailmaamme nyt ja tulevaisuudessa. Kurssin aikana esitellään eri vaihtoehtoja lukion jälkeiseen elämään sekä tutustutaan yrittäjyyteen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Oppikirja kehittää opiskelijan tekstinymmärtämisen valmiuksia, harjoittaa ylioppilaskokeen eri tehtävätyyppejä sekä kertaa kielioppia. Saatavilla myös digikirjana.

      Galleri 7 opiskelijan äänite

    • Grammatik galleri Ruotsin kielioppi harjoituksineen

      Grammatik galleri Ruotsin kielioppi harjoituksineen

      Nelivärinen, valokuvilla ja piirroksilla piristetty kielioppi antaa opiskelijalle työkalut oman kielioppigallerian rakentamiseen. Kielioppi on jaettu kahdeksaan osaan, joista jokainen käsittää säännöt esimerkkeineen sekä harjoitukset. Tehtäväosiossa on runsaasti eritasoisia tehtäviä, mukana myös paljon suullisia harjoituksia. Kurssien perussanasto kertautuu tehtävissä. Lisäksi tehtävissä on paljon mielenkiintoista tietoa kulttuurista ja Pohjoismaista.

Takaisin ylös

Digikirja

Laiteriippumaton digikirja toimii tietokoneella, tabletilla ja useilla älypuhelimilla. Otavan digikirjan käyttölisenssi on voimassa neljä vuotta ja hinta on painettua oppikirjaa edullisempi. Digikirjoja on saatavissa hyvin varustetuista verkkokirjakaupoista.

Opettajat ja opiskelijat ovat olleet mukana kehittämässä digikirjojamme. Jatkamme kehitystyötä palautteen perusteella. Uudet ominaisuudet päivittyvät myös ostettujen digikirjojen käyttölisensseihin.

Galleri digikirjoja voi käyttää rinnan painettujen kirjojen kanssa. Niissä molemmissa on pedagogisesti laadukas sisältö.

Digikirjan monipuoliset ominaisuudet antavat lisäarvoa opiskeluun. Mukana on myös kappaletekstien ja kuunteluharjoitusten äänitteet. Opiskelua helpottavat muistiinpanomahdollisuus, tekstin korostus, kirjanmerkki ja haku.

Lue lisää Otavan digikirjoista ja tutustu opastusvideoon osoitteessa: otava.fi/digikirjat.

    • Galleri Kurs 1 digikirja (ONL)

      Galleri Kurs 1 digikirja (ONL)

      ISBN 978-951-1-27771-2

      Ilmestynyt.

    • Galleri Kurs 2 digikirja (ONL)

      Galleri Kurs 2 digikirja (ONL)

      ISBN 978-951-1-27847-4

      Ilmestynyt.

    • Galleri Kurs 3 digikirja (ONL)

      Galleri Kurs 3 digikirja (ONL)

      ISBN 978-951-1-27848-1

      Ilmestynyt.

    • Galleri Kurs 4 digikirja (ONL)

      Galleri Kurs 4 digikirja (ONL)

      ISBN 978-951-1-27917-4

      Ilmestynyt.

    • Galleri Kurs 5 digikirja (ONL)

      Galleri Kurs 5 digikirja (ONL)

      ISBN 978-951-1-27918-1

      Ilmestynyt.

    • Galleri Kurs 6 digikirja (ONL)

      Galleri Kurs 6 digikirja (ONL)

      ISBN 978-951-1-27360-8

      Ilmestynyt.

    • Galleri Kurs 7 digikirja (ONL)

      Galleri Kurs 7 digikirja (ONL)

      ISBN 978-951-1-27919-8

      Ilmestynyt.

Takaisin ylös

Opettajan materiaalit

Kurssikohtaisissa opettajan materiaaleissa on vinkkejä tekstien käsittelyyn, tehtävien ratkaisut, parityöskentelyharjoituksia, lisämateriaalia läksynkuulusteluun, ääntämisharjoituksia sekä pelejä sanaston kertaamiseen.

Opettajan materiaali sisältää myös arviointimateriaalin, jossa on kappalekohtaisia sanastotehtäviä sekä kuullun- ja luetunymmärtämisen kokeita.

Kurssien 1 ja 2 opettajan materiaaleihin on lisätty syyskuussa 2010 nykyisten ylioppilaskirjoitusten mukaisia lyhyitä kirjoitustehtäviä.

Takaisin ylös

Sähköinen materiaali

Sähköinen opetusaineisto sisältää kaikkien kurssien opettajan materiaalit, harjoitusten klikattavat vastaukset, luokkäänitteet, koeäänitteet ja koetyökalun, jonka avulla laadit helposti kurssikokeet. Opetusaineisto sisältää myös kappalekohtaisen materiaalin ääntämisen harjoitteluun.

Lukuvuoden 2014-2015 uutena materiaalina on kieliopin opetukseen tarkoitetut opetusdiat.

Takaisin ylös

Oppikirjailijat

Anna Blom
Sari Kaunisto
Marko Paasonen
Anssi Salonen
Susanne Nyman
Kaisa Vaaherkumpu
Marjo Auvinen
Anu Hyypiä
Anne Suontaus
Tiina Wilkman
Marianna Eriksson
Reetta Almqvist