Mene sisältöön

[site.common.supportFunctions]

Sisällysluettelo

07.12.2010 Koirien Kalevala ilmestyy vienankarjalaksi

Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala palaa juurilleen laulumaille. Karjalan Sivistysseura ry kustantaa Koirien Kalevalan vienankarjalan kielellä.

Kirja on osa hyväntekeväisyyshanketta, jonka tarkoituksena on tukea karjalan kielen elvytystyötä Karjalassa. Karjalan Sivitysseura toimittaa suomalaisten yksityishenkilöiden ja yhteisöjen kirjalahjoitusvaroin hankkimat Koirien Kalevalat lapsille kielipesiin, kouluihin ja kirjastoihin Karjalassa. Lisäksi kirjaa on tarkoitus saada jonkin verran myyntiin ja kirjastoihin myös Suomessa. 

Myyntituottoina kertyvät varat Karjalan Sivistysseura käyttää edelleen kirjalahjoituksiin Karjalassa edistämään karjalan kielen oppimista ja säilyttämistä. 

Koirien Kalevalan on kääntänyt Nadja Lutohina, jolle vienankarjala on äidinkieli. Kunnaksen Koirien Kalevala (1992, Otava) on yksi suostuimpia Kunnaksen kirjoja. Sitä on painettu yhteensä 200 000 kpl suomen lisäksi neljällä eri kielellä. Kunnakselle vienanakarjala on 30. kieliversio.

Karjalan Sivistysseura on perustettu vuonna 1906 ja sen tarkoitus on tukea karjalan kieltä ja kulttuuria.  

Lisätiedot: Kari Kemppinen, puheenjohtaja, Karjalan Sivistysseura09 171 414, kari.kemppinen@karjalansivistysseura.fi 

Hanna Kjellberg, kustannusoikeuksien myyntipäällikkö, Kustannusosakeyhtiö Otava09 1996 428, hanna.kjellberg@otava.fi

 
 

Sivun alkuun