[site.common.supportFunctions]
Sisällysluettelo
22.10.2009 Otavan ja Kinoproductionin kirjoituskilpailun voitto Siri Kolulle
Siri Kolu on voittanut Kustannusosakeyhtiö Otavan ja Kinoproduction Oy:n järjestämään lastenromaani- ja elokuvakäsikirjoituskilpailun Me Rosvolat -nimisellä käsikirjoituksellaan.
Palkinnon arvo on 3000 euroa.
Otava lunastaa ja julkaisee voittajatyön kirjana huhtikuussa 2010 ja Kinoproduction Oy teettää sen pohjalta elokuvakäsikirjoituksen. Elokuva saatetaan tuotantoon vuonna 2011.
Me Rosvolat on kirjoittajan oman osuvan määritelmän mukaan ”lastenkirjan muotoinen roadmovie vapaudesta ja sen hinnasta.” Tarina kertoo rosvoperheestä, joka kiertää Suomen maanteitä ja sattuu ryöväämään mukaansa perheensä kanssa mummolamatkalla olevan 10-vuotiaan Viljan.
Käsikirjoitus voitti raadin puolelleen tuoreudellaan, omaperäisyydellään ja mielikuvituksellisuudellaan. Siinä oli juuri sellaista raikasta anarkiaa, joka on ominaista parhaille lastenromaaneille. Tarina on humoristisen kepeä ja seikkailullisen vetävä, mutta silti siinä on menon ja meiningin ohella myös vakavampi sanoma.
Kilpailuun saapui kaikkiaan 120 käsikirjoitusta ja tuomaristo sai luettavakseen monipuolisen otoksen erilaisia tyylejä. Mukana oli arjen kuvauksia, seikkailuja, dekkareita ja fantasiaa. Käsikirjoitusten perusteella 8-12-vuotiaiden maailmaan tuntui kuuluvan olennaisesti muutto (usein maalle), löytökissat ja koulukiusaaminen. Raadin mielestä parasta antia käsikirjoituksissa olivat monet kiinnostavat ja lämmöllä kuvatut, persoonalliset henkilöhahmot.
Suurin yllätys raadille oli se kuinka vahvana lastenromaanin perinne ulottuu vielä tähänkin päivään, hyvässä ja pahassa. Vaikka lapsuus on muuttunut, se ei juurikaan lastenromaanin muotoon tai toteutukseen tai edes teemoihin tuntunut vaikuttavan. Myös huumoria raati olisi toivonut löytyvän enemmänkin.
Kirjailija, esitysdramaturgi ja teatteriopettaja Siri Kolu (s. 1972) osallistui kilpailuun nimimerkillä Suuri Pärnänen & Saaristomeren Kauhu-Kiito. Kolu työskentelee ammattikorkeakoulu Metropoliassa esittävän taiteen koulutusohjelman lehtorina. Hänen esikoisromaaninsa Metsänpimeä ilmestyi 2008 Otavan kustantamana.
Kilpailun tuomaristoon kuuluivat kirjailija Katja Kallio, Alivaltiosihteeri ja tietokirjailija Pasi Heikura, Suden arvoitus -elokuvan pääroolista tuttu nuori näyttelijä Tiia Talvisara, elokuvaohjaaja ja tuottaja Claes Olsson Kinoproduction Oy:stä ja tuotepäällikkö Katriina Kauppila Kustannusosakeyhtiö Otavasta.
Otavan ja Kinoproductionin kirjoituskilpailun voittaja julkistettiin 22.10.2009 klo 12.00 Helsingin kirjamessuilla.
Lisätiedot:
Claes Olsson, Kinoprodution Oy, 09 6850 460, kino@kinoproduction.fi
Katriina Kauppila, Kustannusosakeyhtiö Otava, 09 1996 431, katriina.kauppila@otava.f
