[site.common.supportFunctions]
Sisällysluettelo
04.01.2007 Kuka kukin on 2007
Henkilöhakemiston Kuka kukin on 21. vuosikerta on juuri ilmestynyt. Ensimmäinen laitos julkaistiin vuonna 1909.
Uutta teoksen lähes 100-vuotisessa historiassa on sen aiempaa suurempi formaatti, mikä parantaa kirjan luettavuutta ja käyttöä. Nykyajan nopean painotekniikan ansiosta kirjan tiedot ovat todella tuoreet: mukana ovat itsenäisyyspäivänä 6.12. myönnetyt tärkeimmät ansiomerkit ja Puolustusvoimien ylennykset.
Teos sisältää tietoja 3883 nykyhetken merkittävästä suomalaisesta, tieteen, taiteen, talous- ja yhteiskuntaelämän vaikuttajasta. Ensimmäistä kertaa esiteltäviä henkilöitä on 370. Viittauksia aiempiin Kuka kukin on -teoksiin on yli 3600. Viitatut henkilöt ovat pääosin eläkeiän saavuttaneita, mutta joukossa on myös tietojen tarkistuspyyntöihin vastaamatta jättäneitä.
Uusien henkilöiden valinnassa toimituskuntaa ovat entiseen tapaan avustaneet eri alojen asiantuntijat omilla ehdotuksillaan. Uudet artikkelit on laadittu ja aiemmat täydennetty niistä tiedoista, jotka henkilöt ovat itse antaneet. Periaatteena on että henkilöistä kerrotaan vain niitä tietoja, jotka haluaa ilmoittaa julkisuuteen. Artikkelien pituus vaihtelee suuresti, sillä toiset antavat itsestään vain perustiedot, kun taas toiset kertovat laajalti toiminnastaan. Kirjan toimitusperiaatteiden mukaan esiteltävien henkilöiden tulee olla Suomen kansalaisia.
Kuka kukin on ilmestyy Otavan kustantamana nykyisin joka toinen vuosi.
Lehdistötiedotteet -Kustannustoiminta