Mene sisältöön

[site.common.supportFunctions]

Sisällysluettelo

21.03.2007 Kaarina Helakisa -palkinto Hanna Marjut Marttilalle

− Otavan Kirjasäätiö jakoi 200 000 euroa palkintoina ja apurahoina

Kaarina Helakisa -kirjallisuuspalkinto on myönnetty Hanna Marjut Marttilalle nuorille ja aikuisille kirjoittamistaan romaaneista, joissa hän puhuu lämmöllä ja rakkaudella syrjäytyneiden puolesta ja pyrkii olemaan sillanrakentajana erilaisuuden tunnustamiseksi ja hyväksymiseksi.

Marttila piirtää tuoreita ajankuvia katutason perspektiivistä niistä lapsista ja aikuisista, jotka eivät omin avuin selviä olemassaolon taistelussa vaan putoavat köyhtymisen, mielenterveysongelmien ja syrjäytymisen noidankehään. Marttila näyttää, miten ankarissa oloissa ihmiset voivat pahoinvointi-Suomessa elää, minkälaista voimaa ja sisua kamppailu syrjäytymistä vastaan vaatii. Erityisen vivahteikkaasti ja värikkäästi hän kuvaa nuortenkirjoissaan elämänotteen menettäneiden vanhempien lapsia ja sitä todellisuutta, joka on tehnyt näistä yhteiskuntamme avuttomimmista jäsenistä mestarillisia selviytyjiä.

Marttila puhuu asioista suoraan, hän ei selittele, syytä tai säälittele vaan toteaa tapahtuneet vailla paatosta. Häpeämätön huumori väljentää kolkkoaiheisten romaanien kehyksiä, ja ironia ja parodia saavat synkät tarinat loistamaan aitoa valoa. Marttila sekoittaa ylevää ja vulgaaria, hän on armoton ja pirullinen, muttei koskaan välinpitämätön tai penseä.

Kaarina Helakisa -kirjallisuuspalkinto jaetaan nyt yhdeksännen kerran. Palkinnon arvo on 4 500 euroa ja sen on perustanut Otavan Kirjasäätiö vuonna 1999. Palkinnon ovat saaneet Tuula Kallioniemi (1999), Jukka Itkonen (2000), Kristiina Louhi (2001), Tuija Lehtinen (2002), Mauri Kunnas (2003), Maikki Harjanne (2004), Timo Parvela (2005) sekä Aino Havukainen ja Sami Toivonen (2006).

Otavan Kirjasäätiö myönsi 144 apurahaa

Otavan Kirjasäätiö on jakanut 195.550 euroa apurahoina kirjallista toimintaa varten.

Apurahoja myönnettiin kaunokirjailijoille, lasten- ja nuortenkirjailijoille, tietokirjailijoille, suomentajille, kuvittajille ja toimittajille, yhteensä 139 henkilölle ja viidelle lukemisharrastusta edistävälle järjestölle ja projektille.
 
 

Sivun alkuun