Mene sisältöön

[site.common.supportFunctions]

Sisällysluettelo

24.10.2007 Otava julkaisee Booker-voittajaromaanin   

Tämänvuotisen  Booker-voittajan  irlantilaisen Anne Enrightin romaani The Gathering  julkaistaan Otavan kirjastossa 2009.

Anne Enright voitti kaunokirjallisuuden Man Booker

-palkinnon  romaanilla, joka kertoo kolmen sukupolven kohtaloiden kautta irlantilaisperheen vaiheikkaan tarinan. Kertomuksen lähtökohta on Hegartyn 12-lapsisen perheen kokoontuminen hautajaisiin Liam-veljen tehtyä itsemurhan. Tapaaminen johtaa menneisyyden kipeiden salaisuuksien paljastuksiin.

Enrightin kirkkaan havainnoivaa, tumman huumorin sävyttämää kertojanääntä on kiitetty mestarilliseksi. 

Brittien Booker on englanninkielisen maailman arvostetuin kirjallisuuspalkinto Yhdysvaltain Pulitzerin ohella. Booker on arvoltaan 50 000 puntaa eli noin 72 000 euroa.

  

The Gathering on Dublinissa 1962 syntynyneen Anne Enrightin neljäs romaani. Häneltä on julkaistu myös novellikokoelma ja esseekokoelma.  

Vuoden 2006 Booker-voittaja, Kiran Desain Menetyksen perintö on ilmestynyt juuri äsken Otavan kirjastossa Kristiina Drewsin suomentamana.

Lisätiedot:

Minna Castrén

Kustannuspäällikkö

minna.castren@otava.fi

p. 050 5286 718

 
 

Sivun alkuun