[site.common.supportFunctions]
Sisällysluettelo
Jill Bolte Taylor, Elämäni oivallus – Kuinka toivuin aivohalvauksesta
Aivohalvaus sai aivotutkijan näkemään itsensä, ihmisaivot ja todellisuuden uudessa valossa
Joulukuun 10. päivän aamuna 1996 37-vuotias Jill Bolte Taylor koki massiivisen aivoverenvuodon vasemmassa aivopuoliskossaan. Neljässä tunnissa hän menetti kykynsä kävellä, puhua, lukea ja kirjoittaa sekä kaikki muistikuvansa menneisyydestä.
Taylor pysyi halvauksen aikana tajuissaan ja tapahtumista tietoisena. Hän tarkkaili huolestuneena mutta myös innoissaan kognitiivisten kykyjensä asteittaista heikkenemistä ja koko minuutensa häviämistä. Aivotutkijana hän tajusi tarkalleen, mitä oli tekeillä.
Tutkijan tarkkuudella hän kertoo kiehtovia yksityiskohtia tuntemuksistaan sekä kuvailee hämmästyttävää, kahdeksan vuotta kestänyttä toipumisprosessiaan sekä ajatusmaailmansa, jonka halvaus muutti täysin.
Kirjan tiedot
Suomentanut Riikka Toivanen / Noin 200 sivua / 128 x 185 mm / Alkuteos My Stroke of Insight. A Brain Scientist’s Personal Journey / 59.55
978-951-1-23248-3
Julkaisuaika
03/2009
