Mene sisältöön

[site.common.supportFunctions]

Sisällysluettelo

Juhani Suomi, Kohti sinipunaa – Mauno Koiviston aika 1986–1987

Kohti sinipunaa
Mitä Suomen ulko- ja sisäpolitiikassa tapahtui Mauno Koiviston presidenttikaudella, vallan huipulla ja suojassa julkisuudelta?

Keskustelua herättänyt tutkimus jatkuu.

Vuosina 1986–1987 Neuvostoliitossa puhaltavat muutoksen tuulet, jotka heijastuvat myös Suomeen – muutenkin kuin Tshernobylin ydinlaskeumana. Suomi on menettämässä erityisasemansa suhteissaan itäiseen naapuriinsa, mikä laukaisee ankaran kilvan siitä, kuka on Moskovan paras ystävä. Samanaikaisesti ollaan ajautumassa puun ja kuoren väliin, kun Yhdysvallat pyrkii osoittamaan, että myös sillä on etuja valvottavanaan Suomessa.

Vahvan markan -politiikan siivittämä taloudellinen syöksykierre on alkamassa. Sitä nopeuttaa idänkauppaa uhkaava romahdus, josta riiteleminen katkaisee 50 vuotta kestäneen punamultayhteistyön.
Sinipunahallituksen synnyttäminen muodostuu poliittisen kähminnän tähän mennessä ylittämättömäksi saavutukseksi. Sen ratkaisu kytkeytyy pyrkimyksiin turvata Koiviston uudelleenvalinta vuonna 1988.

Professori Juhani Suomen teossarjan aiemmat osat Pysähtyneisyyden vuodet ja Epävarmuuden vuodet käsittelivät Koiviston presidenttikauden alkuvuosia 1981–1986. ”Jälleen kerran on luotu jotain, mitä kukaan tuleva tutkija ei voi sivuuttaa”, kirjoitti Aamulehti.

Kirjan tiedot

464 sivua / 167 x 237 mm / Mustavalkoisia valokuvia / 92.7

978-951-11-21969-9
Julkaisuaika 2 / 2008

 

Sivun alkuun