Mene sisältöön

[site.common.supportFunctions]

Sisällysluettelo

Anne Swärd, Viimeiseen hengenvetoon

Viimeiseen hengenvetoon
Kirjallinen sensaatio Ruotsissa: nuoren naisen älyllinen ja aistillinen odysseia täynnä vaaran tuntua

1970-luvun eteläruotsalaisessa kylässä kaksi yksinäistä, Lo-tyttö ja
kuusi vuotta vanhempi naapurinpoika Lukas, löytävät toisensa. Luja
ystävyys syvenee vuosien varrella rakkaudeksi, mutta epäsovinnainen
suhde on salattava.

Nuorilla on vain toisensa – kunnes eräänä päivänä Lon kaipuu
vapauteen ja suureen maailmaan tempaa heidät erilleen. Lukas ei
toivu menetyksestä, ja Losta tulee juureton vaeltaja, joka kerran
lähdettyään ei osaa enää jäädä.

Jean-Luc Godardin Viimeiseen hengenvetoon -elokuva kietoutuu kiehtovasti päähenkilöiden elämään. Aistillinen kieli, tiiviit tunnelmakuvat ja elävät henkilöt saavat lukijasta suloisenkipeän puristusotteen.

”Viimeiseen hengenvetoon tasapainoilee fantastisella tavalla jään ja tulen, etelän ja pohjoisen sekä katkeran ja suloisen välillä. Yksi vaikuttavimmista romaaneista, jonka olen lukenut pitkään aikaan.” – Svenska Dagbladet

Anne Swärd (s. 1969) asuu perheineen Skoonessa. Ruotsin kirjallisuuden nouseva tähti oli August-palkintoehdokkaana jo esikoisromaanistaan Polarsommar (2003). Läpimurtoteos Viimeiseen hengenvetoon on kerännyt yksimielisen ylistäviä arvosteluja, ja sen käännösoikeudet on myyty jo yli kymmeneen maahan.

Kirjan tiedot

Suomentanut Katriina Huttunen / Noin 300 sivua / 130 x 210 mm / Alkuteos Till sista andetaget (2009) / 84.2 / Otavan kirjasto

978-951-1-24795-1
Julkaisuaika 1/2011

Katso kirjan muut versiot

 

Sivun alkuun