Mene sisältöön

[site.common.supportFunctions]

Sisällysluettelo

David Grossman, Sinne missä maa päättyy

Sinne missä maa päättyy
Sukupolvensa nimekkäin israelilaiskirjailija kirjoitti
aikamme suuren sodanvastaisen romaanin

Kaksi nuorta miestä, Avram ja Ilan, ja nuori nainen Ora tutustuvat
sairaalassa kuuden päivän sodan aikana 1967. Kolmiodraaman
päätteeksi Ora valitsee Ilanin, muttei koskaan unohda Avramia.

2000-luvulla Ora juhlii jo poikansa Oferin armeija-ajan päättymistä,
kun Ofer päättääkin palata eturintamalle ylimääräiseen
palvelukseen. Suurhyökkäys on alkamassa.

Oraa kalvaa karmaiseva ennakkoaavistus, ja hän päättää lähteä
patikoimaan Galileaan. Vastikään Ilanista eronnut Ora ottaa
mukaansa Avramin, johon ei ole pitänyt yhteyttä vuosiin.

Ora ja Avram taivaltavat sekä sodan että rauhan rytmissä, heidän
keskusteluissaan sodan kauhistuttavimmat koettelemukset asettuvat
rinnan vanhemmuuden riemujen ja ahdistusten kanssa.

Ora puhuu taukoamatta Oferista; ainakin sanat pitävät pojan
elossa. Ne samat sanat paljastavat elämän runtelemalle Avramille,
että toisen ihmisen intiimi läheisyys on sittenkin mahdollista.

David Grossmanin (s. 1954 Jerusalemissa) teoksia on käännetty
yli 25 kielelle, ja hän on voittanut lukuisia palkintoja. Hänet tunnetaan
kotimaassaan Israelissa vannoutuneena pasifistina. Kirjailijan 20-vuotias poika kuoli Israelin hyökätessä Libanoniin vuonna 2006, kun Sinne missä maa päättyy -romaanin ensimmäinen versio oli lähes valmis.

Kirjan tiedot

Englanninkielisestä käännöksestä suomentanut Markku Päkkilä / Noin 660 sivua / 130 x 210 mm / Alkuteos Iša borakhat mi-besora (2008) / 84.2 / Otavan kirjasto 

978-951-1-24798-2
Julkaisuaika 8/2011

Katso kirjan muut versiot

 

Sivun alkuun