[site.common.supportFunctions]
Sisällysluettelo
Antti Tuuri, Pohjanmaa

Eräänä heinäkuun sunnuntaina ovat kaikki Hakalat koolla kotitilalla. Amerikkaan lähteneen vaarin olemattoman omaisuuden jakaminen on kuitenkin vain muodollisuus: varsinainen yhteinen asia on toinen.
Tuvassa istuu nyt neljä pojanpoikaa vaimoineen, kaikkiaan viisitoista henkeä. Kolmekymmentäluvun puolivälissä oli vain viisi ja niistäkin kaksi meni sodassa, kuten äiti toteaa.
Tänä heinäpoutaisena päivänä on Hakalan veljesten vuoro näyttää, miten tapahtunut vääryys pohjalaisittain oikaistaan.
Antti Tuurin komean Pohjanmaa-sarjan neljäs romaani sai Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkinnon ja sen pohjalta on tehty elokuva.
Kirjan tiedot
978-951-1-26186-5
Julkaisuaika
5/2012
