Otava

Nietos on täällä!
Yksinäytöksinen draama.

Henkilöt:
Maria Hämeen-Anttila, lukiolainen.
Virpi Hämeen-Anttila, edellisen äiti.

Tapahtumapaikka:
Koti, pääkaupunkiseudun lähiössä.

MARIA istuu pöytänsä ääressä. VIRPI astuu huoneeseen ja heittää kirjan pöydälle.

VIRPI: Tässä se nyt on! Nietos! Intro!

MARIA: Oh my... Siinähän se. Lihaa ja verta. Mulle tulee melkein äidillinen olo. Mä en voi uskoa, että me saatiin tämä aikaan - miten ihmeessä?

VIRPI: Se alkoi siitä, että mä tulin toissa kesänä kysymään sulta, että tahtoisitko sä kirjoittaa mun kanssa nuortenromaanin.

MARIA: Mitä tohon voi sanoa paitsi että joo? Siitä se taisi lähteä. Me haluttiin kumpikin kertoa tarina bändistä, musiikista, ystävistä. Piristi vähän mökkeilyä, että sai istua ja tehdä hahmoja, ja sitten meillä oli juonikin kasassa. Ne vain tuli. Pulpahti jostain.

VIRPI: Se oli niin kuin kiva leikki. Sitten mä kerroin siitä syksyllä ohimennen tutuille Otavassa, ja sitten ne kutsuikin meidät käymään... ja meidän piti ruveta tekemään sitä tosissaan.

MARIA: Ne oli ihan, että kiva idea. Se rohkaisi. Paitsi että sitten alkoi se kirjoittaminen, ja siitä tuli aika mielenkiintoinen proggis.

VIRPI: Joo. Ihmiset varmaan ihmettelee miten me oikein kirjoitettiin yhdessä. Niin että kirjoititko sä joka toisen sanan ja mä joka toisen vai mitä.

MARIA (purskahtaen nauruun): Ei helv... Oikeasti se meni niin, että kun me oltiin saatu luvun juoni yhdessä suunniteltua, toi yksi teki siitä tiivistelmän ja minä kirjoitin sen auki tekstiksi.

VIRPI: Se oli hyvä systeemi. Mä en uskaltanut kirjoittaa dialogia nuorten suuhun. Ja sitten sä meilasit tekstin mulle ja mä editoin sitä. Ja sitten mä lähetin sen takaisin sulle...

MARIA: ... ja mä hyväksyin tai hylkäsin. Yleensä hyväksyin.

VIRPI: Me löydettiin tosi pian yhteinen sävel. Ja hauskaa oli. Nietoksen tyypeistä tuli meille tuttuja. Niin kuin ne olisi asuneet naapurissa. Alettiin jännätä, miten niille käy.

MARIA: Niille kävi paljon. Miten pitkä sen piti aluksi olla, kaksisataa sivua? Lopetettiin kirjoitusurakka ja huomattiin että oho, tuli päälle kolmesataa. Että meillä on tässä romaani.

VIRPI: Eikä se siihen lopu. Jatkoa seuraa ensi vuonna. Ja arvaa mitä, kirjalla on omat nettisivut. Jos vaikka ne vakoilee tätäkin mitä me puhutaan?

MARIA: Ei kai ne nyt niin hävyttömiä... Jos sen tekisivät, antaisin jenkkihymyn ja lähettäisin terveisiä. Keep on rocking.