[site.common.supportFunctions]
Sisällysluettelo

Heihoi Hiittisistä!
Uusi Kingi- kirja on ilmestynyt ja se, jos mikä on hännänheilautuksen arvoinen asia. Hurraa Kingi ja hurraa kaikki maailman karvaturrit!
Kesä on tulossa ja veneilykausi on jo alkanut. Kingi paistattelee päivää laiturilla ja vahtii venettä. Juuri ennen Kingi kalassa –kirjan ilmestymistä saimme näet laskettua veneen veteen. Maaliskuussa, voitteko kuvitella! Vaikka olisi se voinut olla vedessä vaikka koko talven sillä meri ei jäätynyt tänä vuonna lainkaan eivätkä koirat siis päässeet juoksemaan kimmeltäville keväthangille.
Sen sijaan olemme tänä talvena yhdessä koirien kanssa ihmetelleet lähimetsässä asustavaa hienoa kettuherraa, merenlahden yli uinutta
hirveä ja kukkapenkkejä, joissa kukkii aina jokin kukka, vaikka miten
olisi kalenterin mukaan talvi.
Vuosi sitten iloiseen koirajoukkoomme saapui uusi asukas, pieni tiibetinmastiffin pentu, Neiti Silvi Oravainen. Kingi ei sulattanut pentua aluksi lainkaan. Kun Silvi yritti näykkiä sitä, kuten pennut tekevät, Kingi ärisi ja murisi ja haukkui hurjana. Susse taas heittäytyi täysillä äidin rooliin ja jaksoi loputtomasti leikkiä pennun kanssa. Aika toimiva työnjako: toinen auttaa pentua sopeutumaan laumaan ja toinen opettaa pennun tavoille, kunnioittamaan vanhoja koiria!
Tätä nykyä Kingi ja Silvi nukkuvat samalla sohvalla ja kun Kingin korva on kipeä, niin Silvi saa nuolla sen terveeksi.
Kingi täytti marraskuussa 13 vuotta ja se ei oikeastaan kuule mitään muuta kuin oikein kovan vihellyksen. Mutta mihinkäs se nyt kuuloa enää tarvitsisikaan, se on vanha ja arvokas koiraherra ja tietää kyllä muutenkin mitä pitää tehdä.
Kingin takajalat ovat aika jäykät ja liikkuminen on toisinaan vähän vaivalloista. Kaikkein mieluiten Kingi lötköttääkin sohvalla. Sen tekee kyllä mieli lähteä lenkille, mutta kovin pitkiä matkoja se ei enää jaksa kävellä. Aina välillä on pakko huilata. Ja syödä jotakin hyvää…
Iloisia aurinkopäiviä kaikille koirien ystäville ja paljon rapstuksia kaikille koiraystäville.
Kevään korvalla 2008
Ystävänne Eppu