[site.common.supportFunctions]
Sisällysluettelo
Hellevi Salminen, Kuinka pikku Täplästä tuli iso koira
Kuvittanut Erika Kallasmaa
Tunteisiin vetoava tarina pienestä koirasta, joka etsii paikkaansa perheessä ja uudessa kaupungissa
Pikku Täplä ihailee yli kaiken Pekkoa. Isokoira tuntuu tietävän ja
osaavan melkein kaiken ja on lisäksi hieno näyttelykoira.
Pekkoa eivät Täplän ihailu ja leikit kiinnosta. Sen sijaan se pinkoo
koirapuistosta saamansa uuden ystävän kanssa karkumatkalle.
Täplä suree sitä, ettei sen seura kelpaa, mutta oivaltaa vähitellen oman ainutlaatuisuutensa. Ja sen, että siitä itsestäänkin tulee joskus jonkun pennun isokoira.
Hellevi Salminen (s. 1941) on saanut lasten- ja nuortenkirjoistaan lukuisia palkintoja. Erika Kallasmaa on kansainvälisesti tunnustettu ja palkittu kuvittaja.
Kirjan tiedot
Noin 80 sivua / 119 x 182 mm / mv-kuvitus / L 84.2
978-951-1-26039-4
Julkaisuaika
3/2012