Mene sisältöön

[site.common.supportFunctions]

Sisällysluettelo

Hellevi Salminen, Samuel ja Kekkosen puku

Kuvittanut Hannamari Ruohonen
Samuel ja Kekkosen puku
Ikäsuositus 7
Palkitun kirjailijan lohdullinen tarina ekaluokan Samuelista, jota luokkakaverit eivät huoli porukoihinsa
Samuelia ei jääkiekko kiinnosta, hän ihailee kukkia ja rakastaa näyttelemistä. Etenkin luokkakaverinsa Viljamin mielestä Samuel on mamo, eikä sen takia mahdu porukoihin. Ei ihme, että melkein joka ilta pojan mahaa koskee, eikä hän halua aamuisin lähteä kouluun.

Onneksi on Josefina, jonka kanssa voi leikkiä ja joka ei jätä yksin.
Ja mummu, jonka pikkuinen koira nuolee kyyneleet, ja Pariisi, jonne
mummu ottaa Samuelin mukaan.

Kun Samuel saa vihdoin sanotuksi, että häntä kiusataan koulussa,
isä kertoo hänelle lapsuudestaan ja Kekkosen puvusta.

Pitkän uran tehnyt palkittu kirjailija Hellevi Salminen luo tarinallaan
uskoa siihen, että vaikeiltakin tuntuviin asioihin löytyy ratkaisu.
Samalla hän purkaa onnistuneesti tiukkoja sukupuolistereotypioita.

Kirjan tiedot

Noin 140 sivua / 128 x 190 mm / mv-kuvitus / L 84.2

978-951-1-25545-1
Julkaisuaika 8/2011

 

Sivun alkuun