Mene sisältöön

[site.common.supportFunctions]

Sisällysluettelo

Kristina Carlson, Herra Darwinin puutarhuri

Herra Darwinin puutarhuri
Palkitun kirjailijan odotettu romaani on intensiivinen kertomus pienestä kylästä Kentissä 1870-luvun lopussa

Moniäänistä tarinaa kertovat kylän asukkaat. Päähenkilöksi nousee herra Darwinin puutarhuri Thomas Davies, johon kyläläiset suhtautuvat epäilevästi. Darwin itse kuitenkin on paikkakunnan kuuluisuus, jonka luona käy vieraita Lontoosta asti ja jonka kylpyhuoneessa on suihkukin.

Kohtalo on koetellut puutarhuri Daviesia. Hänen vaimonsa Gwyneth on kuollut, tytär on toistaitoinen ja poika heiveröinen. Tiedetään, ettei puutarhuri usko Jumalaan, ja huhutaan, että hän aikoo tappaa itsensä. Hän jopa poltti kuolleen vaimonsa tammisängyn!

”Kauneinta kasveissa on niiden äänettömyys. Toiseksi niiden liikkumattomuus, kirjoitin kun Gwyn kuoli, luen nyt, on ilta, kirjoitin epätieteellisesti, kun osanottokin jyrisi eikä hyvä tahto jättänyt rauhaan, suru painaa mutta se on kivi jonka kannan itse.”

Kristina Carlsonin kerronta hahmottaa eloisasti niin ihmisen mielenliikkeet kuin luonnon tapahtumat, sisäisen ja ulkoisen maiseman.

Kirjan tiedot

noin 200 sivua / 128 x 185 mm / 84.2

978-951-1-23881-2
Julkaisuaika 9/2009

Katso kirjan muut versiot

 

Sivun alkuun