Mene sisältöön

[site.common.supportFunctions]

Sisällysluettelo

Laura Honkasalo, Eropaperit

Eropaperit
Julma tarina siitä, miltä avioero tuntui 70-luvun lapsista

Leea makaa masentuneena vanhuspsykiatrian osastolla. Häntä käy katsomassa vain entinen miniä Sinikka. Aikoinaan Leea oli varakkaan perheen nuorekas edustusäiti ja poikansa Joken paras kaveri, josta tuli myös Sinikalle äidin korvike. Myöhemmin Joken avioero rikkoi äidin ja pojan välit, ja Joken uusi puoliso on myrkyttänyt kaikkien suhteet.

Vuosien varrella eron vaikutukset vain voimistuvat lasten elämässä. Sinikan ja Joken tyttären Saran tarinan ympärillä kehiytyvät auki ihmissuhteiden solmut 1960-luvulta nykypäivään.

Laura Honkasalo kuvaa hätkähdyttävän elävästi kolmen sukupolven ihmissuhteita: ihmisen pienuutta, itsekkyyttä ja halpamaisuutta, kätkettyjä motiiveja ja särkyneitä unelmia, mutta myös lujuutta ja lojaaliutta. Vahva ajankuva kuljettaa läpi 60-, 70- ja 80-lukujen yhteisien muistojen aina nykypäivän polttaviin yhteiskunnallisiin teemoihin asti.

Laura Honkasalon (s. 1970) ilmiömäisen tarkka ajankuvaus herätti huomiota jo hänen romaanissaan Sinun lapsesi eivät ole sinun (2001). Hän on myös julkaissut romaanin Tyttökerho (2005), novellikokoelman sekä kaksi nuortenromaania.

> Lue lukunäyte

Kirjan tiedot

noin 250 sivua / 128 x 190 mm / 84.2

978-951-1-23828-7
Julkaisuaika 9/2009

 

Sivun alkuun