Mene sisältöön

[site.common.supportFunctions]

Sisällysluettelo

Reijo Mäki, Nuoruustango – Otavan äänikirja

Lukijana Juha Veijonen
Nuoruustango
Viime vuoden katsotuimman kotimaisen elokuvan Vares lukee äänikirjaksi tuoreimman Vares-seikkailun, jossa yksityisetsivämme kohtaa yllättäviä henkilöitä menneisyydestä.
Nuori Jussi Vares maleksii 1970-luvulla haisaappaissa Merikarvialla, kuuntelee Ziggy Stardustia ja haaveilee meijerin kauniista Emiliasta. Eräänä kesäyönä pahaa-aavistamaton Jussi lähtee kuskaamaan Morris Marinallaan humalaisia tovereitaan levytansseihin taka-Satakunnan rämemaille. Tansseissa on tunnelmaa ja antautuvaisia naisia, mutta valitettavasti siellä on myös isoja mustasukkaisia miehiä. Ja pian Vares huomaa todistavansa tapahtumia, joilla on peruuttamattomat seuraukset.

Vuosikymmenten kuluttua Vares kohtaa yllättävässä yhteydessä yhden noista vanhoista ystävistään. Kaverit ovat päätyneet varsin epätavallisiin ammatteihin, ja tapahtumien pyörteessä Jussi joutuu pohtimaan, kuinka paljon vaakakupissa painaa vanha ystävyys, kun toisella puolella ovat asiakkaan etu ja Suomen laki.

Kirjan tiedot

Sisältää 8 CD-levyä, yhteensä noin 9,5 tuntia

951-1-20540-4
Julkaisuaika 9 / 2005

Katso kirjan muut versiot

 

Sivun alkuun