Mene sisältöön

[site.common.supportFunctions]

Sisällysluettelo

Annie Proulx

proulx_w170.jpg
Kuva: Jerry Bauer

Annie Proulx (s. 1935; aiemmin Annie E. Proulx) sai julki ensimmäisen proosateoksensa 53-vuotiaana. Sitä ennen hän hankki elantonsa toimittajana sekä kirjoittamalla pieniä opaskirjoja puutarhureille, remontintekijöille ja siiderinvalmistajille.

Nykyään Wyomingissa asuva Annie Proulx on avioitunut ja eronnut kolme kertaa ja kasvattanut yksinhuoltajana kolme poikaa.

Jo hänen esikoisromaaninsa Postcards (1992), voitti PEN/Faulkner Awardin. Vuonna 1993 ilmestynyt The Shipping News (Laivauutisia, suom. 1997), sai arvostelijat ja lukijat polvilleen myös meillä. Romaanille myönnettiin sekä Pulitzer-palkinto että National Book Award.

Proulxin suomennetut teokset ovat ilmestyneet Otavan kirjastossa.


 
 

Teokset

Kuva
Näin on hyvä (2011)

Väkevä kertoja palaa Brokeback Mountainin maisemiin tarinoimaan preerian elämänmurjomista ihmisistä

 
 
 

Sivun alkuun