Mene sisältöön

[site.common.supportFunctions]

Sisällysluettelo

Beatrix Potter

Beatrix Potter (1866-1943) vietti melko yksinäisen ja suojatun lapsuuden. Koska häntä opetti kotiopettaja, hän ei tavannut kovin paljon muita lapsia. Sen sijaan hänelle pitivät seuraa lemmikkieläimet.

Perhe asui Lontoossa, mutta vietti kesät maalla, aluksi Skotlannissa ja myöhemmin Englannin Järviseudulla. Retkeillessään maaseudulla Beatrix Potter teki havaintoja kasveista ja eläimistä ja oppi rakastamaan luontoa.

Potterilla oli tapana kuvittaa kirjeet, joita hän lähetti ystäviensä lapsille. Tällaiseen kirjeeseen perustuu myös hänen esikoisteoksensa Petteri Kaniini. Potter tarjosi käsikirjoitusta monille kustantajille, mutta huonolla menestyksellä. Vuonna 1902 Frederick Warne julkaisi kirjan ja siitä tuli heti yleisön suosikki. Ensimmäistä maailmansotaa edeltävinä vuosina Beatrix Potter julkaisi keskimäärin kaksi uutta tarinaa vuodessa.

Kirjoista ansaitsemillaan rahoilla Potter osti itselleen talon Järviseudulta, Sawreyn kylästä. Järviseudun kauniita maisemia voikin ihailla monissa hänen kuvituksissaan. Vuonna 1913 Potter avioitui asianajaja William Heelisin kanssa ja asettui pysyvästi asumaan Sawreyhin. Kirjoittaminen ja maalaaminen jäivät vähemmälle, kun Potter alkoi viljellä maata ja kasvattaa lampaita.

Vaikka Beatrix Potter kirjoitti ensimmäiset kirjansa jo liki sata vuotta sitten, Petteri Kaniinin ja hänen eläinystäviensä satumaailma ei ole menettänyt ajatonta viehätystään. Tähän mennessä Beatrix Potterin kirjoja on myyty miljoonia kappaleita, ne on käännetty liki kolmellekymmenelle kielelle ja niistä nauttivat lapset kaikkialla maailmassa.

Petteri Kaniinin satumaailma-teos sisältää 23 alkuperäistä Petteri Kaniini -tarinaa sekä neljä aiemmin julkaisematonta teosta. Kirjan kuvitus perustuu uusiin Potterin akvarelleista otettuihin dioihin. Uuden teknologian ansiosta Beatrix Potterin taidot kuvantekijänä voi nyt todeta paremmin kuin koskaan ennen. Kirja ilmestyi Otavan kustantamana vuonna 1999.

 
 
 

Sivun alkuun