Mene sisältöön

[site.common.supportFunctions]

Sisällysluettelo

Brian Jacques

jacques_w170.jpg

Brian Jacques syntyi 15.6.1939 Liverpoolissa, Englannissa sukujuuriltaan irlantilaiseen perheeseen. Hän asui lapsuutensa Liverpoolin satama-alueella. Hänellä on kaksi aikuista poikaa, jotka myös asuvat Liverpoolissa. Jacques on kirjoittanut romaaneja, runoja, lauluja, kolumneja sanomalehtiin sekä näytelmiä.

Jacques huomasi jo kouluaikoina olevansa lahjakas kirjoittaja, jopa niin lahjakas, ettei hänen kouluaineitaan uskottu aina hänen itsensä kirjoittamiksi. Hän myös luki paljon erilaista kirjallisuutta seikkailukertomuksista runoihin.

Jacques lopetti koulunsa 15-vuotiaana ja lähti etsimään seikkailuja meriltä. Hän matkusti kauppa-aluksen mukana useisiin kaukaisiin satamiin. Kyllästyttyään merimiehen yksinäiseen elämään hän palasi Liverpooliin, missä hän työskenteli rautateiden palomiehenä, satamatyöläisenä, rekkakuskina, bussikuskina, nyrkkeilijänä, bobbyna, postimestarina ja stand-up -koomikkona.

Jacques soitti 1960-luvulla yhtyeessä nimeltä The Liverpool Fishermen, jonka perustajajäseninä olivat myös hänen kaksi veljeään. Kirjailijanuransa Jacques aloitti näytelmäkirjailijana, hänen kolme näytelmäänsä on esitetty Everyman Theatressa.

Redwallin taru -fantasiaromaanisarjan ensimmäisen osan Jacques kirjoitti alunperin Liverpoolin sokeiden koulun oppilaille, joille hän vei maitoa työskennellessään rekkakuskina. Hänen lapsuudenaikainen opettajansa sai kirjoituksen käsiinsä ja näytti sen kustantajalle Jacquesin tietämättä. Tämä johti viiden Redwallin taru -romaanin kustannussopimukseen. Suositusta Redwallin tarusta on tehty tv-sarja, radiokuunnelma sekä ooppera.

Brian Jacquesilla on oma radio-ohjelmansa, jossa hän hauskuuttaa kuulijoitaan koomikkona sekä soittaa oopperasuosikkejaan. Vapaa-aikanaan hän ulkoilee koiransa kanssa, tekee ristikoita ja lukee niin paljon kuin ehtii.


 
 
 

Sivun alkuun