Olli Jalonen

https://otava.fi/wp-content/uploads/2015/12/jalonen.jpg

Olli Jalonen (syntynyt 1954 Helsingissä) on maamme arvostetuimpia prosaisteja. Hän tuli julkisuuteen Otavan järjestämässä novellikilpailussa vuonna 1978 teoksella Unien tausta.

2

Stalker-vuodet

Nuori opiskelija palkataan salaiseen tutkimukseen kaksinkertaisen Finlandia-voittajan vaikuttavassa romaanissa.

Vuonna 1974 opiskelija Tampereen yliopistosta määrätään raportoimaan entisten koulutoveriensa elämästä ja poliittisista asenteista. Tuntuu hyvältä olla osa jotakin suurta. Mutta on vaikea lähestyä toista ja esittää, ettei tiedä mitä tietää. Työ vie aikaa, jota ei pian ole enää oikeille ystäville. Se, mikä aluksi tuntui kunniatehtävältä, alkaa muuttua kiristäväksi pakkopaidaksi.

Vahvatunnelmainen romaani on lähihistoriamme henkisen ilmapiirin ruumiinavaus ja leikkaus syvälle suomettumisen ja lama-ajan psykologiaan. Ihminen on aina sama mutta ei koskaan irrotettavissa ajastaan.