Mene sisältöön

[site.common.supportFunctions]

Sisällysluettelo

Ville Suhonen

suhonen_w170.jpg
Kuva: Patrik Rastenberger

Ville Suhonen (s. 23.6.1964 Helsingissä) nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuoden 1999 suursuosikkeihin lukeutuneen koko perheen seikkailuelokuvan Poika ja ilves käsikirjoittajana ja toisena ohjaajana. Samana vuonna ilmestyi hänen esikoiskirjansa, elokuvan pohjalta toteutettu romaani Poika ja ilves. Pojan ja ilveksen tarina jatkui syksyllä 2003 romaanissa Poika ja ilves – Paluu erämaahan.

Suhosen uusin nuorten romaani on keväällä 2005 ilmestynyt Tuulensieppaaja, joka kertoo nuoren tytön ja uhanalaisen naalin taistelusta kansainvälistä kaivosyhtiötä vastaan Pohjois-Lapissa.

Vuonna 1983 ylioppilaaksi kirjoittanut Suhonen on opiskellut Helsingin yliopistossa taidehistoriaa ja teatteritiedettä vuosina 1984-1988 ja toiminut kriitikkona vuodesta 1986 alkaen. Ylioppilaslehden elokuva- ja kulttuuriarvostelijana Suhonen toimi vuosina 1988-1992.

Vuodesta 1988 alkaen Suhonen on työskennellyt päätoimisesti vapaana elokuvantekijänä. Hänen elokuvatuotantonsa käsittää lähes 30 lyhyt- ja dokumenttielokuvaa, joiden keskeiset painopistealueet ja – teemat ovat musiikki, tanssi, arkkitehtuuri ja erityisesti urbaaniin miljööseen kytkeytyneet ympäristökysymykset.

Suhonen asuu nykyisin Vihdin Ruskelassa ja hänelle voit lähettää sähköpostia osoitteella ville@villesuhonen


 
 
 

Sivun alkuun