Mene sisältöön

[site.common.supportFunctions]

Sisällysluettelo

Jouko Rikkinen

Rikkinen_Jouko_nettikuva.jpg

FT Jouko Rikkinen (s. 1961) on Helsingin yliopiston kasvitieteen professori. Hän on julkaissut lukuisia tieteellisiä tutkimuksia kasvi- ja sienitieteen eri osa-alueilta, myös väribiologiasta.

Rikkinen väitteli kasvitieteen alalta tohtoriksi vuonna 1995. Väitöskirjassaan What’s behind the pretty colors? A study on the photobiology of lichens hän tarkasteli erilaisten jäkäläsymbioosien ekologiaa ja levinneisyyttä valobiologisesta näkökulmasta.

Rikkinen on ansioitunut oppikirjojen ja tietoteosten kirjoittajana ja luontovalokuvaajana. Hän on perehtynyt puutarha- ja huonekasveihin, paitsi kasvitieteen opettajana, myös innokkaana harrastelijapuutarhurina.

Rikkisen Värien puutarha (2007, Otava) on Suomen oloissa ainutlaatuinen, innostava perusteos kaikille puutarhakasveista kiinnostuneille, yhtä hyvin vasta-alkajille kuin vanhoille viherpeukaloille. Se antaa selkeitä ohjeita värikkäiden puutarhakasvien vallinnasta ja käytöstä kotipihan puutarhassa. Loistelias, tekijän itsensä kuvaama värikuvitus tukee saumatta tekstiä ja avaa uusia näkökulmia, paitsi eksoottisiin, myös tuttuihin ja turvallisiin puutarhakasveihin.

Jäkälät ja sammalet -kirjassaan (2008, Otava) Rikkinen esittelee tasokkain värikuvin ja asiantuntevin tekstein yleisimmät Suomen luonnossa kasvavat jäkälät ja sammalet.


 
 

Teokset

Kuva
Puut ja pensaat Suomen luonnossa (2010)

Tunnetko outapajun ja iharuusun? Tiesitkö, että Suomessa kasvaa lähes 70 luonnonvaraista puuta ja pensasta? Monipuolinen lajintuntemusopas kertoo myös puiden hyötykäytöstä ja ekologisesta merkityksestä

 
 
 

Sivun alkuun