Mene sisältöön

[site.common.supportFunctions]

Sisällysluettelo

Kira Poutanen

Kira Poutasen valokuva
kuva: Irmeli Jung

Kira Poutanen (s. 1974) kirjoitti ylioppilaaksi Kallion ilmaisutaidon lukiosta vuonna 1993. Hän valmistui filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1999 pääaineenaan ranska.

Poutanen on opiskellut tanssia (mm. Tanssivintin koulutusohjelma, Step Up -tanssiryhmä) ja näytellyt harrastajateattereissa Suomessa. Ranskassa hän on asunut vuodesta 1997. Hän opiskellut viestintää Paris III -yliopistossa ja valmistunut näyttelijäksi Florent-teatterikoulusta Pariisissa.

Kira Poutasen esikoisromaani Ihana meri (2001) on matka anoreksiaan sairastuvan Julian sisäiseen maailmaan. Poutanen käsittelee kirjassaan naiseuden mielikuvia, kiltin tytön rooleja ja odotuksia. Poutanen palkittiin teoksestaan Finlandia Junior -palkinnolla 2001. Kirja on ilmestynyt tähän mennessä tanskaksi, latviaksi ja unkariksi.

 


 
 

Teokset

Kuva
Kotimatka (2009)

Palkitun tekijän räväkkä romaani ranskalaistuneen nuoren naisen ristiriitaisesta paluusta Suomeen

 
 
 

Sivun alkuun