Mene sisältöön

[site.common.supportFunctions]

Sisällysluettelo

Ulla-Maija Paavilainen

Paavilainennettikuva.jpg
kuva: Irmeli Jung

Ulla-Maija Paavilainen on syntynyt 3.7.1955 Euran Honkilahdella karjalaisen suurperheen nuorimpana.

Hän on suorittanut Tampereen yliopistossa toimittajatutkinnon ja opiskellut sekä Tampereella että Jyväskylän yliopistossa mm. kirjallisuutta, taidehistoriaa ja folkloristiikkaa.

Paavilainen on työskennellyt yli 30 vuotta toimittajana useissa sanoma- ja aikakauslehdissä. Me Naiset -lehden vastaavana päätoimittajana hän toimi 18 vuotta. Vuodesta 2002 hän on työskennellyt kehittämänsä naisille suunnatun liikuntalehti Sportin päätoimittajana. Taloussanomat-lehden kolumnistina Paavilainen oli vuosina 2004−2007.

Paavilainen on toiminut aktiivisesti urheilun luottamustehtävissä, mm. Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtajana. Hänen harrastuksiin kuuluvat muun muassa juoksu (tavoitteena maraton kerran vuodessa, tähän mennessä hän on juossut sen 8 kertaa), kirjallisuus, klassinen musiikki ja avantouinti.

Paavilainen on naimisissa ja teini-ikäisen pojan äiti.

Paavilainen julkaisi ensimmäisen teoksensa,  pienoisromaanin Valekierre, ollessaan 14-vuotias.  Kirja ilmestyi nuorten Kontakti-sarjassa. Kuusitoistavuotiaana hän voitti Kotilieden kirjoituskilpailussa ensimmäisen palkinnon. Se oli kasettinauhuri.

 

 


 
 

Teokset

Kuva
Vanhapoika (2012)

Vuosikaudet Matias on katsellut ihmisiä lähinnä kiillotetuista mainoskuvista. Todellisuus kuvien takana on karumpi, mutta myös kauniimpi – ja yllätyksellisempi

Kummitäti (2011)
Kylmä kamari (2011)
 
 
 

Sivun alkuun