Mene sisältöön

[site.common.supportFunctions]

Sisällysluettelo

Arto Melleri

melleriw170.jpg
Kuva: Irmeli Jung

Arto Melleri syntyi 7.9.1956 Lappajärvellä. Hän kuoli 13.5.2005 sairaalassa Helsingissä.

Arto Melleri opiskeli Helsingin yliopistossa ja valmistui dramaturgiksi Suomen Teatterikorkeakoulusta 1980. Julkisuuteen hän tuli 1970-luvulla silloista teatterielämää ja -ilmaisua ravistelleen Pete Q -näytelmän yhtenä kirjoittajana.

Hänen esikoisrunokokoelmansa Schlaageriseppele ilmestyi vuonna 1978 ja samalla hänestä tuli sukupolvensa johtava runoilijanimi.

Mellerin lyriikka on rohkeasti assosioivaa ja rehevää; hän jatkaa ja uudistaa suomalaista runoperinnettä ja yhdistää sitä eurooppalaisiin ja amerikkalaisiin virtauksiin. Perusolemukseltaan hän on romantikko, mutta ironia taittaa hänen runoissaan harkitusti tunteen paatoksen.

Melleri sai Finlandia-palkinnon vuonna 1991 kokoelmallaan Elävien kirjoissa.


 
 

Teokset

Kuva
Pääkallolipun alla (2011)

”On kirjoitettava niin että putoavat perseelleen.”

 
 
 

Sivun alkuun