[site.common.supportFunctions]
Sisällysluettelo
Leena Lumme

Kuva: Irmeli Jung
Leena Lumme (ent. Ahvonen-Mäkiö) (s. 1.11.1941, Hämeenlinna) on valmistunut kuvaamataidonopettajaksi Taideteollisesta oppilaitoksesta 1967. Hän on toiminut freelancekuvittajana vuodesta 1982. Lumme on julkaissut toistakymmentä lastenkirjaa yhdessä toisten kirjailijoiden kanssa sekä kuvittanut lukuisia lastenkirjoja, muun muassa Tuula Kallioniemen, Kaarina Helakisan ja Tittamari Marttisen teoksia. Lumpeen kuvituksia on ollut esillä lukuisissa yksityis- ja yhteis-näyttelyissä sekä Suomessa että ulkomailla. Leena Lumme on saanut mm. Rudolf Koivu -palkinnon 1995 ja Tietopöllö-palkinnon 1999.