Kjell Westö
Kjell Westö on syntynyt 6.8.1961 Helsingissä. Hän työskenteli nuoruusvuosinaan toimittajana mm. Hufvudstadsbladet- ja Ny Tid -lehdissä, ja on ollut vapaa kirjailija vuodesta 1990.
Westö aloitti kirjailijanuransa runoilijana, mutta siirtyi nopeasti proosaan. Hän sai kirjallisuuden valtionpalkinnon vuonna 1990 teoksestaan Merkitty ja muita novelleja ja Finlandia-palkinnon vuonna 2006 romaanistaan Missä kuljimme kerran. Romaani Kangastus 38 sai Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 2014 ja teos palkittiin myös mm. Ruotsin Yleisradion romaanipalkinnolla. Vuonna 2018 Westö sai Svenska Litteratursällskapet i Finlandin arvostetun Karl Emil Tollanderin palkinnon teoksestaan Rikinkeltainen taivas.
Missä kuljimme kerran -romaanin pohjalta dramatisoitu näytelmä esitettiin Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä vuosina 2008–2009. Näytelmä saavutti suuren suosion: se veti teatteriin yli 42 000 katsojaa. Romaaneihin Kangastus 38, Rikinkeltainen taivas ja Tritonus pohjautuvat näytelmät esitettiin Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä vuosina 2017–2022 hyvällä menestyksellä. Westön kirjoja on myös dramatisoitu elokuviksi ja tv-sarjoiksi.
Westön teoksia on käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle ja hänellä on laaja lukijakunta varsinkin Pohjoismaissa. Vuonna 2008 hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali ja vuonna 2013 Helsingin kaupungin kulttuuripalkinto. Hänen viimeisin kirjansa on veljensä Mårten Westön kanssa kirjoitettu essee- ja muistelmateos Vuodet (2022).
Syyskuussa 2023 ilmestyy Kjell Westön yhdeksäs romaani, 1940-luvun sotavuosiin sijoittuva Molly & Henry. Romaani sotavuosilta.
Kjell Westön kotisivut: kjellwesto.com
Koko tuotanto
Romaanit
- Leijat Helsingin yllä, suom. Arja Tuomari, 1996 Otava
(Drakarna över Helsingfors, 1996 Söderström & Co) - Isän nimeen, suom. Katriina Savolainen, 2000 Otava
(Vådan av att vara Skrake, 2000 Söderström & Co) - Lang, suom. Katriina Savolainen, 2002 Otava
(Lang, romaani, 2002 Söderström & Co) - Missä kuljimme kerran, suom. Katriina Savolainen, 2006 Otava
(Där vi en gång gått, romaani, Söderström & Co 2006) - Missä kuljimme kerran, kuvitettu laitos, 2008 Otava
- Älä käy yöhön yksin, suom. Katriina Huttunen, 2009 Otava
(Gå inte ensam ut i natten, 2009 Söderström & Co) - Kangastus 38, suom. Liisa Ryömä, 2013
(Hägring 38, 2013 Schidts & Söderströms) - Kangastus 38, kuvitettu laitos, 2015 Otava
- Rikinkeltainen taivas, suom. Laura Beck, 2017
(Den svavelgula hilmen, 2017 Schidts & Söderströms) - Tritonus, suom. Laura Beck, 2020 Otava
(Tritonius, 2020 Förlaget) - Vuodet, yhdessä Mårten Westön kanssa, suom. Laura Beck, 2022 Otava
(Åren, 2022 Schildts & Söderströms) - Molly & Henry. Romaani sota-ajalta, suom. Laura Beck, 2023 Otava
(Skymning 41, 2023 Förlaget)
Novellikokoelmat
- Merkitty ja muita novelleja, suom. Jaana Koistinen, 1990 Otava
(Utslag och andra noveller, 1989 Söderstöm & Co) - Tapaus Bruus ja muita kertomuksia, suom. Jaana Koistinen, 1993 Otava
(Fallet Bruus Tre berättelser, 1992 Söderstöm & Co) - Rennot suosikit – Kertomuksia 1989–2002, suom. Jaana Koistinen ja Katriina Savolainen, 2002 Otava
(Lugna favoriter, 2004 Söderström & Co) - Halkeamia – Valikoituja tekstejä 1986–2011, osittain suom. Katriina Savolainen, 2011 Otava
(Sprickor - Valda texter 1986-2011, 2011 Schildts & Söderströms)
Runokokoelmat
- Tango Orange, 1986 Söderström & Co
- Epitaf över Mr. Nacht, 1988 Söderström & Co
- Avig-Bön, runoja (nimimerkillä Anders Hed), 1989 Söderström & Co
Muut teokset
- Kasari, yhdessä Sari Poijärven kanssa, 2011 Otava
- 7 + 7: levottoman ajan kirjeitä, yhdessä Juha Itkosen kanssa, 2019 Otava
Näytelmäkäsikirjoitukset
- Nej Ei, näytelmäkäsikirjoitus yhdeksän kirjailijan näkemykseen aiheesta nej – ei, 2001, Virus-teatteri
- Det hjärta man har, ensi-ilta 14.11.2008, Svenska Teatern
Teosten dramatisoinnit
- Drakarna över Helsingfors, Teatteri Viirus, dramatisoinut ja ohjannut Reko Lundan, kantaesitys 2.3.2000
- Leijat Helsingin yllä -elokuva, ensi-ilta oli syyskuussa 2001, ohjaus Peter Lindholm, tuottajat Claes Olsson ja Jaakko Kievari, käsikirjoitus Kjell Sundstedt, Charlotta Thelin ja Peter Lindholm
- Missä kuljimme kerran, Helsingin Kaupunginteatteri, dramatisoinut ja ohjannut Kari Heiskanen, kantaesitys 3.4.2008
- Missä kuljimme kerran -elokuva, ensi-ilta 28.10.2011, ohjaus Peter Lindholm, tuottajat Aleksi Bardy ja Annika Sucksdorff, käsikirjoitus Jimmy Karlsson ja Kjell Westö
- Kangastus 38, Suomen Kansallisteatteri, kantaesitys 2017, dramatisointi Michael Baran ja Mikaela Hasán, ohjaus Mikaela Hasán
- Rikinkeltainen taivas, Suomen Kansallisteatteri, kantaesitys 2019, dramatisointi Michael Baran, ohjaus Juhana von Bagh
- Tritonus, Suomen Kansallisteatteri, kantaesitys 14.9.2022, dramatisointi Michael Baran, ohjaus Johanna Freundlich
Palkinnot
- Kirjallisuuden valtionpalkinto, 1990
- De nio -kirjallisuussäätiön palkinto, 2001
- Helsinki-mitali, 2002
- Svenska kulturfondenin kulttuuripalkinto, 2004
- Finlandia-palkinto, 2006
- Varjo-Finlandia, 2006
- Svenska litteratursällskapetin palkinto romaanista Älä käy yöhön yksin, 2010
- Svensk biblioteksförenings Aniarapris, 2014
- Pohjoimaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto, 2014
- Svenska YLEs Litteraturpris romaanista Tritonus, 2020
Coda
Mestarikertojan koskettava sukupolviromaani soi kiihkeänä ja haikeana.
1980-luvun alun Helsingissä he olivat Kronoopit: taidejengi, joka kokosi yhteen kaupungin cooleimmat tyypit, järjesti villeimmät performanssit ja parhaat bileet.
He elivät täysillä, rakastivat, haaveilivat; pettivät ja pettyivät.
Neljä vuosikymmentä myöhemmin menestyskirjailija Willyn tähti on laskussa, kun taas Corinnen bisnesura kurottaa yhä uusiin korkeuksiin. Vanheneva kustantaja Andy katsoo taaksepäin heidän kaikkien elämää ja valintoja, ja alkaa kirjoittaa.
Coda on romaani ystävyydestä ja petoksesta, vanhenemisesta ja menetyksistä, taiteesta ja rakkaudesta – huikea teos yhdeltä aikamme suurista kirjailijoista.
Edellinen