[site.common.supportFunctions]
Sisällysluettelo
12.10.2007 Doris Lessingille Nobelin kirjallisuuspalkinto

Lessing on vanhin Nobel-palkinnon saanut kirjailija. Pian 88 vuotta täyttävä kirjailija työskentelee edelleen. Esikoisromaani Ruoho laulaa ilmestyi vuonna 1950. Viimeksi häneltä on ilmestynyt teos The Cleft (Halkeama) tänä vuonna. Väliin jäävään 57 vuoteen mahtuu kymmeniä teoksia.
Otava on julkaissut Lessingiltä tähän mennessä kaikkiaan kolmetoista teosta, joista viimeisimpinä Väkivallan lapset
-romaanisarjan uudet painokset vuonna 1995. Monet Lessingin kirjoista kertovat kolonialistisesta Afrikasta. Hän eli melkein 25 vuotta elämästään Etelä-Rhodesiassa, nykyisessä Zimbabwessa. Lontooseen hän muutti vuonna 1949. Monipuolinen kirjailija on käsitellyt myös naisen asemaa ja 1960-luvun politiikkaa Lontoossa. Lisäksi hän on kirjoittanut lukuisia science fiction -teoksia.
Otavan suomennokset aikajärjestyksessä:
Parempien ihmisten lapsi (Otava 1977, 1995)
Hyviin naimisiin (Otava 1979, 1995)
Myrskyn varjossa (Otava 1980, 1995)
Lumous haihtuu (Otava 1982, 1995)
Shikasta (Otava 1982)
Avioliitot vyöhykkeiden välillä (Otava 1983)
Siriuksen kokeet (Otava 1983)
Planeetta 8 (Otava 1984)
Muutoksen aika (Otava 1986, 1995)
Lähimmäinen (Otava 1987)
Hyvä terroristi (Otava 1987)
Eloonjääneen muistelmat (Otava 1988)
Viides lapsi (Otava 1989)
Doris Lessingin omat kotisivut >>>
Nobelin kirjallisuuspalkinnon sivut >>>